torstai 15. toukokuuta 2014

Nha Trang


Mä oon niin jäljessä näitten mun päivitysten kanssa.. osa on kirjoitettu jo valmiiksi, mutta vierailumme Panglao nimisellä saarella Filippiineillä ja rannoilla löhööminen ei kauhesti edesauttanut mua päivittelemään :) kerron ensimmäisenä hieman muutaman viikon takaisesta kohteestamme eli Nha Trang Vietnamissa. Pieni lomakaupunki, joka osottautui loistavaksi valinnaksi ennen kaupunki lomaamme Saigonissa. Silmiin kuitenkin pisti paikkapaikoin kyltit ja mainostekstit jotka olivat venäjäksi.

Nha trangissa olimme valinnet majapaikaksemme reippureissaajien suosiossa olevan hostellin. Olimme varanneet käyttöömme kaksi kahden hengen huonetta jaetuilla suihkuilla / wc tiloilla. Hue:sta- Nha Trangin välin taitoimme kätevästi bussilla n. 12 tunnissa.

Nha Trangi on kaupunkina pieni, mutta silti isompi kun valtaosa Suomen kaupungeista. Vietimme 4 päivä, jonka aikana olimme rannalla ja uimassa, museossa, sukeltamassa, skoottereilla ajelemassa ja elokuvissakin käytiin. Nha Trangista ostimme bussiliput ja jatkoimme 10h matkan yötävasten kohti Ho Chi Minh City:ä eli vanhaa Saigonia. ja sitten kuvia : 


meijän eka ilta Nha Trangissa


mä menossa sukeltamaan :S


kaikk ok !

siellä mä meen :)

Nha Trangissa suoritin ensimmäisen sukellukseni , ja oli hienoa !! mukana mulla oli ohjaaja joka käänteli mua happipullosta ja näytti hienoja koralleja ja kaloja. Etihän mun ei tarttenutkun hengitellä ja kattella ympärille. Sain mm. pitää sinistä meritähtee kädessä (SIISTII !) ja silitellä koralleja. Ensimmäiset kaksi sukellusta suoritin n. 6 metrissä ja Filippiineillä sukelsin uudestaan ja hieman syvemmälle. Kyllä siellä meren alla on hienoa . 
käytiin merimuseossa ja siellä oli paljon säilöttyjä eläimiä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti