maanantai 8. syyskuuta 2014

Filippiinit, Bohol & Panglao, part 2.

Jep, elikkäs alla olevissa kuvissa näkyvä eläin on valashai. Vaarattomia ihmiselle. Käytiin snorklaamassa tommosten kanssa. Potkasin myös yhtä valashaita päähän, kun suoristelin vedessä jalkojani :S toivottavasti se ei loukkaantunut.




Veden alla ja likeellä rantaakin, saattoi nähdä vaikka monen erilaisen värisiä kaloja ja meritähtiä.



                                   Eräänä päivänä suunnistimme katsomaan kummituseläimiä.

Tää nyt ainakin oli nyrkin kokoinen.

perhosfarmilta.

suklaakukkuloilta.




Tässä on kuva meijän iglusta.

ja pitihän sitä lähtee kattomaan delffiinejäkin. 

Filippiinit, Bohol ja Panglao


Jaahas, muutaman tunnin lento Manilasta Panglaolle. Tänne sitten lähettiin "rentoutumaan " sitä kaikkea Vietnam:in ressiä. Viikko aikaa olla ja nähä kaikki mahollinen siltä saarelta !!!

Oltiin tosiaan laskeuduttu Bohol:in saarelle, josta meidän piti siirtyä taksilla Panglaon puolelle. Taksin saaminen ei taas ollut niin helppoa kuin elokuvissa.. mutta loppupelissä saimme kuskin joka suostui käyttämään mittaria matkaveloitukseen. Matkan aikana, hän väitti että hänen mittarinsa "käy hitaampaa " kuin muiden. Liekö totta vai tarua , tätä ei tiedetä. Taksi kuskikin oli samankokoinen meidän kanssa, jos meillä oli rinkat selässä . Auton pohja laahasi mukavasti maata.



Yövyimme Chocolate Hills resoltissa viikon verran , ja täältlä oli kävelymatka (n.500-600m) rantaan White Beach:lle. Ranta oli rauhallinen ja todella siisti. Vaaleaa hiekkaa ja lämmintä merivettä , sekä muutamia meduusoita. Meillä oli "hotellilla" pihassa oma savimaja joka muistutti alkuun likaista iglua tai jättimäistä muurahaispesää. Majan sisälle oli sijoitettu kaksi parisänkyä , telkkari, suihku ja wc tilat.

Päivät siis tosiaan kuluivat siten, että melkeinpä jokaiselle päivälle oli jotakin ohjelmaa suunniteltu. Koska hotellimme oli hieman syrjässä tästä pienestäkin keskustasta, jouduin käyttämään paljon mopotakseja. Matka alkoi ja yleensä päättyi väittelyihin, kuinka paljon maksetaan ja mihin ollaan menossa, vaikka samat kuskithan siinä päivästä toiseen olivat..Välillä matka taittui kolme päällä (kuski ja +2 ) tai sitten siten , että jokaisella oli oma hovikuljettaja ja tietenkin ilman kypäröitä.


Mitä ruokaan pitää sanoa, niin hyvinkin alkoi näyttämään jo länsimaalaiselta ruualta. Liekö johtuen siitä,että turisteja oli rannoilla paljon vaiko Espanjan vaikutuksesta. Ja syömäpuikkoja ei täällä käytetty. Piti taas opetella käyttämään haarukoita ja veitsiä. :P

Niinkuin edeltävässä postauksessa kerroinkin, kerkesimme tämän viikon aikana tekemään jos jotakin. Alona beach:in puolella, oli monipuolisesti erilaisia ruokapaikkoja. Kuitenkin ulkona syömiseen turtui 3kk ajan Vietnamissa ja olisi kaivannut välillä sitä, että saisi itsekkin tehdä jotain ruokia. Rannalla oli myös tarjolla hieronta palveluita ja monia sukellus firmojen liikkeitä. Rannalta sai myös ostettua retkiä , niin suklaakukkuloille, perhosfarmille ja valashaita sekä delffiinejä katsomaan.
Tämmöstä se oli päivittäin . Ulkona syömistä.



Suklaakukkulat.







Koirakaveri






Välillä päästiin tämmösellä auton kyydillä. Alla ryhmäkuva takakontista.






Tämä kuva vääristää todella paljon . Toi sammakko oli ainakin nyrkin ellei kahdenkin kokoinen.   Sydän jätti pari lyöntiä välistä kun näin pimeellä pihatiellä sammakon vähän ennen igluamme..

Kyllä mä koitin välillä tenttimatskujakin lukea.  
Pelkästään meijän sukellusreissusta , sais itessään jo kansiollisen kuvia.. mutta koitin tiivistää meijän sukellusreissua jotenkin  ;

Laitankin seuraavaan postaukseen lisää kuvia muista Bohol/ Panglao seikkailusta.


lauantai 6. syyskuuta 2014

Filippiinit, Manila

Heippahei !

Jäipä tossa reissun lopulta kertomatta vielä muutama lomapaikkamme. Tässä nyt tulee , kuvia ja tekstiä.



 Lennettiin Ho Chi Minh citystä- eli entisestä Saigonista, Vietnamista Filippiineille ja tarkemmin vielä Manilaan. Manila toimii Filippiinien pääkaupunki. Paikka ei kuulunut omiin ehdottamiini lomakohde valintoihin, mutta lähdin silti avoimin silmin katsomaan paikkoja.


 Tämä joskus Espanjan valloittama maa, kukoista ja näytti lämpimältä. Lentokentältä vähemmiltä huijjauksilta taksiin selvittyä, otimme suunnaksi valitsemamme Hostellin. Nimi ei jättänyt pahemmin arvelujen varaan minkä värimaailma saattaisi vallita siellä ( Kts . http://www.pinkmanilahostel.com/ ).  Hintaan kuului aamupala ja sänky n. 14-16 hengen seka huoneessa huteralta vaikuttavissa kerrossängyissä. Ilma liikkui tuulettimien avulla, sekä auki olevista ikkunoista/ ovista ja äänihuoneisiin kuului, vaikka majoitumme kattokerroksessa. Jaetut suihkutilat ja vaan hieman tulviva lattiakaivo piti meidät puhtaina ja virkeinä muutaman päivän.


Hostelli majoituksen olin kuvitellut ehkä hieman huonommaksi. Reppureissaajat ovat aika siistiä sakkia, vaikka itse ajattelinkin tilojen olevan epäsiistimmät. Muiden hiljaisuutta kunnioitettiin eikä valoja pahemmin keskellä yötä päälle laitettu. Tasaista tuhinaa ja liikkumista öisinkin. Vartijakin nukkui pääoven vierellä ja "seurasi" ohikulkijoiden matkaa hissille. N.puolen päivän aikaan , sähköjakelussa säästettiin ja se lakkautettiin siestan ajaksi. Viilentyä pystyi tällöin uima-altaassa.





Kaupungin ensivaikutelma oli omaan silmääni lupaava. Isoja ja korkeita kerrostaloja ja englantia puhuvia ihmisiä, parempilaatuisia vaatteita, kalliimmat hinnat ja tietysti pikaruokalat.. Vietimme näin muutaman päivän ja lähdimme sitten saarelle nimeltä Bohol ja paremmin vielä Panglao nimiseen saaren osaan.

Panglaolla viihdyimme hieman syrjäisessä hotellissa. Kävimme päivittäin rannalla tai merellä . Ruoka oli enemmän länsimaista ja maistu hyvältä omaan suuhuni. Mereneläviä oli paljon tarjolla myös. Länsimaalaisia ihmisiäkin alkoi näkymään jo paljon (mm. Suomalaisia tuli vastaan syrjäseuduillakin useampi)

Lomasuunnitelmamme täällä sujuivat niin , että kävimme muutamalla päiväreissulla. Vuokrasimme snorklausvälineet ja kävimme katselemassa lähirannan kaloja ja meritähtiä, katsomassa villi delffiinejä, snorklaamassa valashaitten kanssa, sukeltamassa (ja näin meren pohjassa kilpparin oujee), kummituseläinfarmilla, perhosfarmilla, suklaakukkulat.. Panglaon kuvat seuraavassa kirjoituksessa. 

lauantai 31. toukokuuta 2014

VietNam !

Vienamissa tuli vietettyä tovi. Aika meni loppupelissä hurjan nopeasti, sekä monia asioita jäi kertomatta ja tekmättä. Alkuun kuvittelin, että hyvin kerkiää tehdä/ nähdä ja kokea, kerkesinkin, mutta muutaman asian olisin vielä halunnut tehdä. Anyway, tässä vielä jotain kuvakoosteita reissulta ja ennen näkemätöntä materiaalia ( luulen ainakin jonkun olevan );
Ystävänpäivä ! Kuvassa mä Hanoissa ja päässä likoilta läksäri lahjana saatu suomi lippis. 
<3, Hanoi

HoiAn

Likat vuorella, Hue

Kalatuotteet esillä.. Hue

Hue.

kilpikonnia, Hue

Luolaretkeltä

Hue - Festareiden loppujuhlista

Hue - Festareiden loppujuhlista

rapu, Hue

Saatiin todistukset harjoittelusta

Meijän päätösjuhlat

NhaTrang

Saigon, HardRock-Cafee
saigon